Kaksinaismoralismia

Onko tipaton tammikuu pitänyt? Tekeekö tiukkaa? Onko viinahammasta kolottanut?

Olen nauttinut suunnattomasti suomalaisen kirjallisuuden juopottelukohtauksista. Nummisuutarin Eskon ensimmäinen humala, vänrikki Koskela vetää vaihteen kakkoselle, muurari Hiltunen saarnaa, Sepe ja Valtteri törpöttelevät saaressa ja hiekkakuopalla.

Kirjallisesta ryypiskelystä olen löytänyt suurta komiikkaa. Sankari saa siivet selkäänsä ja kohoaa korkeuksiin. ”Näin ihanata, näin taivaallista, näin rautarohkeata! Olis koko mailma sylissäni, niin suutelisinpa sitä kuin veljeä rakasta.”

Todellisessa elämässä olen jokseenkin tympääntynyt juoppoihin. Jos tämä kuulostaa kaksinaismoralismilta, olkoon se sitä. En jaksa kuunnella humaltuneiden horinoita. Ja kun jossakin poksautetaan kuohuviinipullo juhlan kunniaksi: hohhoijaa, tätäkö se on taas. Myöhemmin illalla mieleen pulpahtelee muita interjektioita.

Olen joutunut läheisiin kosketuksiin liian monen alkoholistin kanssa, normijuopoista suuremmin lukua pitämättä. Enkä usko, että olen tässä maassa ainoa laatuani. Jos omien vanhempien alkoholismilta on säästynyt, aina jossain on juoppo setämies, veli, sisko tai naapuri, joka tulee silloin kun ei kutsuta.

Tipaton tammikuu on suomalaisen kaksinaismoraalin uusi oiva perinne. Helmikuussa sitten taatusti korkki narahtaa. Aina löytyy hyviä verukkeita juomiseen, sen todistavat punaposkinen viinintuntija ja viskientusiasti, jolla on maksakirroosi, sekä after skissä viihtyvä laskettelija.

Suomessa juodaan enemmän viinaa kuin koskaan, puhdasta alkoholia yli kymmenen litraa henkeä kohti vuodessa eli koskenkorvapullo viikossa jokaiselle vauvasta vaariin. Jos puolet kansalaisista ei juo ollenkaan, toinen puolisko on pelkkiä suurkuluttajia. Alkoholin kulutus on viisinkertaistunut vuodesta 1960. Sosiaalisella näyttämöllä jälki on karmeaa.

Meikäläiseen alkoholikulttuuriin kuuluu, että kaikkien on ryypättävä. Jos ei ota, se pitää selittää jotenkin (auto, antibioottikuuri). ”En halua alkoholia”, on tahditon vastaus.

Olin kerran kutsuilla, joissa kukaan ei juonut. Nautittiin herkulliset ruoat, ja siinä kohdassa kun tavanomaisissa juhlissa olisi ryhdytty toden teolla pullojen tyhjentämiseen, ei ollutkaan muuta tehtävää kuin seurustella iloisten ja terveiden ihmisten kanssa. Se oli raikkaasti päihdyttävä kokemus.

Olen jo pitkään ihmetellyt, miksei mikään puolue ota raittiusaatetta ohjelmaansa. Siitä tietenkin seuraisi puolueelle harras ja ikävä imago, ja poliittisesti se olisi epäviisasta. Suomalainen alkoholikulttuuri on kuitenkin pakko muuttaa toisenlaiseksi. En tiedä, kuka sen tekee, mutta on välttämättömät minimivaatimukset, jotka pitäisi saada käyttöön välittömästi: 1§ Herooisia juoppoja ei ihannoida. 2 § Alkoholisti-sanan käyttökynnystä on alennettava, ei herjaamistarkoituksessa vaan siksi että ongelma voidaan tunnistaa. 3 § Lasten nähden ei ryypiskellä eikä kärsitä krapulaa. 4 § Nuorten juopottelua ei pidä sallia.

Näillä suojellaan ainoastaan syyntakeettomia. Kohtuu- ja kohtuuttomat käyttäjät ottakoot vaarin itsestään.

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Kaksinaismoralismia

  1. Samaa mieltä. Kukaan ei puhu juoppojen terrorista ja siitä, miten paljon mielipahaa myös ”hauska” juopottelu aiheuttaa. Helsingin keskustaan ei viitsi viikonloppuiltoina mennä edes elokuviin, kun kotimatkalla joutuu katsomaan töttöilyä ja tappeluita. Häissä joutuu häpeämään, kun joku aina nauttii tarjoiluja liikaa. Jopa työtilaisuuksissa dokataan liikaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s