Kärsimyksen lakkaaminen

Harjunpää ja rautahuone -romaanin alkukohtauksessa Matti Yrjänä Joensuu on tallentanut tilanteen, jossa ollaan yksilöllisen kärsimyksen äärireunalla. Lukiessa tulee tunne, että tällaista epätoivoa ei minkäänlainen katharsis saata puhdistaa.

Rikosylikonstaapeli Harjunpää pitelee käsissään pariviikkoisen vauvan ruumista. Kysymyksessä on ehkä kätkytkuolema, mutta myös henkirikoksen mahdollisuus roikkuu ilmassa. Vanhempien tuska lävistää asunnossa kaiken, ja tilanne on räjähdysherkkä. Harjunpää pelkää vanhempien taholta hysteeristä kohtausta tai väkivaltaista purkausta ja tuntee samalla ihmisen eksistentiaalisen ahdistuksen syvyyden.

Elämä on kärsimystä, näin kuulemma buddhalaiset sanovat. Heidän keskeinen käsitteensä on dukkha. Väärinymmärrys tällä kohtaa vaikuttaa ilmeiseltä, ja se ehkä perustuu siihen, miten itämaiden filosofiaa tuotiin 1800-luvulla länteen ja miten se sekoittui esimerkiksi Schopenhauerin pessimismiin.

Dukkha merkitsee kärsimystä mutta sen lisäksi levottomuutta, ahdistusta ja monenlaista kalvavaa osittaisuutta. Kärsimys katsoo monin kasvoin. Se on läsnä silloin kun elämä on epätäydellistä, siis aina.

Ikääntyminen, sairaus ja läheisen kuolema ovat kärsimystä, jonka tunnistamme. Mutta Siddhartha Gautama sanoi, että myös se, mitä pidetään onnellisuutena, on dukkhaa.

Tässä kannattaa pysähtyä.

Täytät kauppakeskuksessa kärryn ihanilla tavaroilla ja tuot ne kotiin. Myös se on kärsimystä.

Allekirjoitat uuden asunnon kauppakirjan ja tunnet paisuvan, huikaisevan tunteen. Myös se on kärsimystä.

Ajat upouuden Audi A5:n kotiin ja jätät sen ylpeänä pihan parkkiruutuun. Myös se on kärsimystä.

Avaat pullon parasta viiniä, olet viimeinkin saanut tehtyä vaikutuksen siihen ihmiseen, jota olet havitellut jo pitkään, ja tiedät, että tämä ilta on vain teidän. Myös se on kärsimystä.

Hyvin suuri osa maailman buddhalaisista elää sellaista elämää, jota me mielimme nimittää kärsimykseksi. Kambodža, Myanmar, Sri Lanka, Vietnam, Kiina. Mutta kuka näkee kärsimyksen meidän elämäntavassamme?

Olen kiinnittänyt huomiota onnellisuustutkimuksiin. Professorit ja instituutit julkaisevat raporttejaan ja vakuuttavat, että onnellisia on näin ja näin monta prosenttia. Jotkut ovat tutkitusti onnellisempia kuin toiset.

Kumpi valinnoista tekee sinut onnellisemmaksi? Omistusasunto vai vuokra-asunto? Maalla vai kaupungissa? Avioliitto vai avoliitto? Lapsia vai ilman? Auto vai joukkoliikenne? Palkkatyö vai yrittäjä?

Niin kauan kuin täytät mielessäsi onnellisuuskartoituksen kysymyslomaketta, et voi vapautua siitä levottomuudesta, siitä tunnekuonasta, joka värittää elämää. Gallupien määrittelemää onnellisuutta ei ole olemassakaan, se on fiktiota, jonka haluamme luoda itsellemme.

Ihminen voi tehdä paljon itse. Takertumattomuus on hyvä asenne. Jokapäiväistä kärsimystä voi helposti lisätä itselleen, mutta kun tämän huomaa, se saattaakin alkaa vähentyä.

Silti jotkut joutuvat kohtaamaan kohtuuttoman suuren kärsimyksen, kuten Harjunpää-esimerkissä. On ihme, että sellaisesta voi selviytyä. Viime kädessä kärsimyksestä ei voi vapautua omilla ponnistuksillaan. Kun kärsimys lakkaa, sen vain huomaa ja se tuo mukanaan vapautumisen tunteen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s