Suihkulähteet pulppuavat

Valo lisääntyy päivä päivältä ja vaikuttaa virittävästi käpyrauhaseen. Luulisi olevan parempiakin puheenaiheita kuin persut ja Portugalin lainapaketti, vaikkapa se, miten Williamin miehinen kuolemattomuuden eliksiiri kohtaa Catherinen ikuisen naisellisuuden.

Alkuperältään thaimaankiinalainen Mantak Chia saavutti 1980-luvulla jonkinlaisen kulttimaineen julkaisemalla taolaiseen perinteeseen pohjautuvat teoksensa miehen ja naisen seksuaalisuudesta. Niiden perusajatuksena oli, että seksuaalienergian säätely ja jalostaminen erityisten harjoitusten avulla johtaa suurempaan nautintoon ja spirituaaliseen kehittymiseen.

Kaukoidän perinteen kautta on mahdollista löytää luonteva ja syvällinen suhtautuminen seksuaalisuuteen, mutta hiukan minua kiusaa se, miten nämä opit jälleen kerran tarjottiin länteen. Chian ensimmäisen kirjan yläotsikkona oli Taoist secrets of love.

Länsimaisen ihmisen on kai vaikea päästä salamyhkäisyyden tunteesta, mitä tulee seksiin. Vielä 1800-luvulla Euroopassa kehitettiin kidutuslaitteita nuorten masturboinnin ehkäisemiseksi. 1950-luvulla ns. suihinotto oli laitonta monissa Yhdysvaltain osavaltioissa ja siihen taivuttelu oli peruste avioeron saamiseen. Sitä vastoin taolainen seksuaalisuuden filosofia oli jo kaksituhatta vuotta sitten täysin kehittynyttä.

Chian esittelemistä lukuisista harjoituksista keskeiseksi muodostuu se, jota hän nimittää kiveshengitykseksi (miehellä) ja munasarjahengitykseksi (naisella). Tarkoituksena on keskittymisen ja huomion ohjaamisen kautta aktivoida seksuaalienergia ja nostaa se sitten selkärankaa myöten ylös päälaelle asti.

Olennaista on myös se, että mies ei ejakuloi vaan kerää seksuaalienergiaa. Kun harjoituksia on tehnyt kyllin kauan, on mahdollista saavuttaa orgastinen tila, joka ei ole riippuvainen ejakulaatiosta ja joka voi toistua ja jatkua rajoituksitta.

Chia itse kertoo toteuttaneensa tätä menetelmää jopa niin, että lapsen hankkimisen tultua ajankohtaiseksi hän ejakuloi tasan kaksi kertaa: ensiksi puhdistettiin tiehyet ja sitten hedelmöitettiin munasolu.

Nyttemmin Chia on laventanut opetustaan kattamaan kaikenlaisen henkisellä polulla opastamisen ja tuotteistanut ”mestarina” olemisensa niin kuin asiaan kuuluu. Jo varhaisissa teoksissa näkyy fanaattisuuden häivähdys siinä, miten hän suhtautuu niihin, jotka toteuttavat seksuaalisuuttaan tavalliseen tapaan ja ruiskuttelevat siemennestettään ”kuin suihkulähteet”.

Mantak Chian näkökulmasta yhden yön kännipano on suurin piirtein tyhmintä, mitä ihminen voi tehdä, kun seksuaalisuuden kautta hänellä olisi yhteys maailmankaikkeuden luoviin voimiin ja jumalaisiin sfääreihin. Asiaa ei ole pakko nähdä noin suurellisten kuvien kautta, mutta jokin itu näissä ajatuskuluissa on, joka minua viehättää.

Antaa uutta luovan valon virrata. Antaa täyteyden ja tarkoituksen puhjeta esiin. Kosketetaan, rakastetaan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s