Virheiden tunnustaminen

Eräs liike-elämän konsultti kertoi minulle, ettei ole koskaan tavannut johtajaa, joka olisi myöntänyt tehneensä virheen. Tämä tieto tuntuu vakavalta ja oireelliselta.

Johtajiksi tietenkin valikoituu erityisen kyvykkäitä yksilöitä, mutta on vaikea kuvitella, etteivät he tekisi ollenkaan virheitä. Johtajien väärillä ratkaisuilla saattaa olla valtavan suuria taloudellisia vaikutuksia, kuten Nokian eri vaiheissa, ja kukapa ne ottaisi vapaaehtoisesti omalle kontolleen. Myös poliitikkojen ja kuntapäättäjien virheistä saattaa koitua seurauksia järkyttävissä mittasuhteissa.

On monia muitakin ammatteja, joissa on havaittavissa samansuuntaista tendenssiä, ellei sitten virheiden kieltäminen ole kerta kaikkiaan kansallinen erityispiirre. Joku varttunut opettaja tai tutkija, esimerkiksi professori, erikoislääkäri, arkkitehti, ministeri, kirjallisuusarvostelija tai korkea virkamies tuskin kovin kerkeästi rupeaa tunnustamaan virheitään. Jos ihminen samastuu asemansa tuomaan auktoriteettiin, hän voi luulla, että se on hänen oma ominaisuutensa, eikä tajua, että asiantuntijuus on vain osa roolia.

Ymmärrystä ja hallintaa on aina vähemmän kuin tietämättömyyttä ja kaaosta.

Virheiden tunnustamisesta voi olla hyötyä. Joka uskaltaa sen tehdä, osoittautuu työyhteisössä reiluksi jätkäksi ja saavuttaa saman tien kollegoiden myötätuntoa ja kannustusta. Kun tunnustaa pieniä virheitä, isommat voivat jäädä niiden katveeseen.

Ilman mitään skeptistä veistelyä voi todeta, että virheiden julkinen tunnustaminen johtaa yleensä hyviin tuloksiin. Siten on mahdollista prosessoida asioita eteenpäin, ottaa opikseen, toimia seuraavalla kerralla paremmin jne.

Mutta kaikkein rankin juttu tapahtuu silloin kun tiimellys on ohi: kun dramaattiset käänteet on koettu ja tomu on laskeutunut. Ilta pimenee, talo asettuu, ulkoa kantautuu enää vaimeita ääniä. On niin hiljaista, että voit kuulla omat sydämenlyöntisi. Olet yksin ajatustesi ja tunteittesi kanssa etkä voi sille mitään, että ne kääntyvät siihen tiettyyn suuntaan. Ehkä kiroat itseksesi, ehkä tuntoasi kirvelee, ehkä kadut, ehkä haluaisit kääntää ajan taaksepäin.

Kaikkein vaativinta on tunnustaa virheensä itselleen. Silloin teot ja niiden vaikutukset joutuu ottamaan täysimääräisinä vastaan. Silloin ei ole ketään, joka vakuuttaisi, että sinä tahdoit kuitenkin hyvää ja pyrit parhaimpaan.

Tähän kohtaan elämässä kannattaa pysähtyä, vaikka se tuntuisi epämukavalta. Tämä on se bottom line: katumus ja jossittelu eivät auta. On vain katsottava, mitä tulikaan tehtyä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s