Ei enää kaamosmasennusta

Minulla on ollut taipumus kärsiä pimeästä vuodenajasta. Jo ennen kuin kaamosmasennus-sana tuli muotiin, muistan, että vuoden viimeiset kuukaudet ovat säännönmukaisesti tuntuneet valtavan raskailta.

Olen harrastanut haasteellista liikuntaa ja syönyt kevyesti, olen käyttänyt kirkasvalolamppua ja mumissut mantroja kynttilänvalossa. Mikään ei ole kuitenkaan ratkaisevasti auttanut ja tuonut olennaista helpotusta mielialaan.

Tänä syksynä kaamosmasennusta ei kuitenkaan ole tullut. Mikä on ollut toisin?

Olen elänyt perhemiehen ja vapaan ammatinharjoittajana elämää. Olen tehnyt kaiken omassa rytmissä. Olen nukkunut pääsääntöisesti kahdeksan tuntia yössä ja joskus hiukan pidempäänkin. Olen harrastanut paljon kevyttä liikuntaa ulkona. Kaikki työaikataulut ovat olleet mukavan leppoisia ja väljiä. Ei painetta, ei stressiä.

Tällaisilla ehdoilla kokemus syksystä on ollut ällistyttävä. Olen tuntenut, kuinka syyspimeän kevyt musta vaippa laskeutuu hellästi päälleni. Olen nauttinut hidastumisesta.

Kaamosmasennus lienee olennaisesti jotain muuta kuin depressio sairautena. Luulisin, että kaamosmasennus syntyy reaktiona ulkoisiin olosuhteisiin. Liian vähän valoa, liian vähän unta, työpaineita, kiirettä, nopeaa ruokaa. Kun olosuhteet muuttuvat, depressiivinen mielentila väistyy.

On olemassa tutkimustietoa, että eläkkeelle jäädessä monien depressio helpottaa. Työterveyslaitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan jopa masennuslääkkeiden tarve vähenee merkittävästi välittömästi eläkkeelle jäämisen jälkeen. Mahtaako työkulttuurissamme olla jotain vialla.

Entäpä jos kaamos ja stressaava elämäntapa vaikuttavatkin syvemmin mieleen. Entä jos osa pitkäkestoisista, vakavista ja elämänlaatua heikentävistä depressioista laukeaisi, jos yksilöllä olisi keinoja muuttaa arjen rytmiä.

Tulevina syksyinä en aio kärsiä kaamosmasennuksesta. Pysähdyn kuusikon hämärään, tunnen talvituulen kohisevan. Annan harmaan taivaan levätä hartioilla.

En yritä puskea pimeyden läpi, olen pimeydessä.

 

Advertisements

Yksi kommentti artikkeliin ”Ei enää kaamosmasennusta

  1. Kiitos Tero tästä!

    Oma lisänäkemykseni tähän on, että 40 % suomalaisista kärsii D3-vitamiinin puutteesta. Tai se ei ole minun näkemykseni vaan tutkimustietoa. Puutteella on vaikutusta hyvin moniin asioihin, eritoten kaamosmasennukseen ja vireystilaan. Puutteen pitkäaikaisseurauksia ovat mm. autoimmuunisairaudet, kuten reuma tai diabetes, kansansairaus karies, osteoporoosi, masennus (kaamosmasennuksen lisäksi), sydän- ja verisuonitaudit… ja paljon muita.

    Itse olen syönyt 120–170 mikrogramman lisää talvisin, kesäisin 50 mikrogrammaa. Tänä syksynä olin etelän auringossa syyskuun lopusta joulukuun alkuun eli sain normaalia enemmän auringonvalosta D-vitamiinia nautitun lisän päälle. En ole koskaan voinut paremmin ja terveemmin! Mutta laboratoriokoe paljasti kuitenkin karun ja hurjan totuuden: S-25-D-viitearvoni (D3-arvo) osoitti lievää puutetta. Mitähän se on ollut ilman vitamiinilisää edellistalvina, en edes uskalla ajatella.

    D-vitamiinin saanti on hyvin yksilöllinen asia, jotenka suosittelen lämpimästi testauttamaan omat arvonsa ja perehtymään, johtuisiko kaamostauti vitamiinin puutteesta.

    Lisäsin D-vitamiiniannokseni 220 mikrogrammaan testin jälkeen ja jatkan niin helmikuun loppuun asti.

    Ystävällisesti vihjaillen,

    Kikke

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s