Puista, niiden halaamisesta

”Neitseellinen koivu on lujin puulajeistamme”, kirjoitti Juhani Siljo. Hän katsoi sitä arvostavasti ja liitti siihen ajatuksia puhtaudesta, hyveellisyydestä ja miehuullisuudesta (lat. virtus).

Tuskin voin kuvitella ihanampaa näkyä kuin valoisa, vehreä koivikko. Mutta toisin kuin Siljo, minä liitän siihen feminiinisiä mielikuvia: ilmassa tuntuu tuulahdus raikkautta sekä jotain keveästi hulmuavaa ja lempeästi tuoksuvaa.

Yhtä tärkeänä metsäluonnon tyyppinä minulle näyttäytyy kesäinen mäntykangas. Se on avara temppeli, jossa punakylkiset pylväät kannattelevat taivaan sineä ja jossa pihkan ja varvikon tuoksut kohoavat suitsukkeina sieraimiin ja täyttävät rintakehää.

Lapsesta lähtien minuun on imeytynyt ympäristöstäni puulajien arvoluokitus. Mänty, kuusi ja koivu ovat arvokkaita, koska jälleenrakennuksen Suomessa niillä on ollut suuri taloudellinen merkitys. Leppä, haapa ja pihlaja on nimetty roskapuiksi. Mutta perinteisessä suomalaisessa kulttuurissa kaikilla puulajeilla on ollut käyttötarkoituksensa. Pihlaja on yhä luja tarvekalujen materiaali ja haavasta saa verrattomat saunanlauteet, jos niin halutaan.

Minä rakastan puita, kaikkia puita. Joskus ihmettelen, miksi meillä on niin paljon puiden vihaajia. Juhani Syrjä toteaa kirjassaan Matkalla Ruijassa, että suomalainen metsä on hävinnyt etelästä lähtien Pohjois-Pohjanmaan korkeudelle saakka. Maantienvarret nuorine talousmetsineen ja hakkuuaukeineen ovat masentavaa katsottavaa. Ja kun idyllisen pikkukaupungin historiallinen puisto tahdotaan kunnostaa, kaadetaan ensiksi vanhat lehmukset ja tammet.

Kaipaan erästä ääntä lapsuudestani.

Muuan sukulaiseni oli sitä mieltä, että haapa tukahduttaa ja myrkyttää muut puuntaimet. Hänen kesämökkinsä takana kasvoi kookas emihaapa, joka oli juuristostaan vesonut ympärilleen tiheän haavikon.

Sukulainen hakkasi pienet haavat ja kaatoi lopulta myös emopuun ja sen jälkeen taisteli usean vuoden ajan juurivesoja vastaan kiskomalla ja myrkyttämällä niitä. Lopulta hän onnistui saamaan ehkä tuhat vuotta vanhan juuriston hengiltä.

Aurinko pääsi paistamaan pihamaalle. Mutta haavanlehtien havina oli mökin vaiheilta iäksi mennyttä.

Puiden halaajia on tavattu pitää hupaisina. Olen kuullut puhuttavan puiden halaamisesta lähinnä vain pilkallisesti. Mutta oletko itse kokeillut sitä koskaan?

Jos sinua hävettää jo ajatuskin, varmistu ensiksi, ettei kukaan ole lähistöllä. Varaudu siihen, että voit halata kunnolla ja pitkään.

Syleile puuta antaumuksellisesti. Älä hätiköi pois sen helmasta, sillä ei ole kiirettä. Huomaat, että se on sinua mittavampi elollinen olento, jonka kärsivällisyys ja uskollisuus asettuvat aivan eri asteikolle kuin sinun inhimillisyytesi. Se antaa auliisti sinulle kaiken itsestään.

Puiden halaaminen tuntuu minusta niin hyvältä, että suosittelen sitä paitsi metsänhoitajille ja puisto-osaston miehille myös kaikkien muiden ammattien harjoittajille. Investointipankkiiri, toimitusjohtaja, kauppias, kassanhoitaja, työterveyslääkäri, kansanedustaja, peruskoulunopettaja, autonasentaja, it-insinööri – miten hyvää teille kaikille tekee silloin tällöin halata puita.

Paavo Haavikko sanoi tunnetussa runossaan, ettei ole yhtään hullua puuta. Siltä minustakin tuntuu kun syleilen kookasta ystävääni.

 

 

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Puista, niiden halaamisesta

  1. Hyvä, että kuulin joidenkin halveksivan kommentin puunhalaajahipeistä, muuten en olisi hoksannut, että puitakin voi halailla. Halaan jos haluan. Entisenä monivuotisena puisto-osaston naisena voin sanoa, että Helsingin keskustan piirissä arboristit eli puuasiantuntijamme tekivät työtään hyvin tunnollisesti ja puista välittäen. Kaupunkialueella ei ole paljon luontoa, sitä arvokkaammaksi muuttuu vaikkapa jokainen Kaivopuiston lehmus. Niitä ei kaadettu, ellei ollut aivan pakko eli jos ne olivat jo niin lahoja, että olivat vaaraksi ihmisille. Ja uusista istutetuista puuntaimista pidetään todella huolta. Nyt ne ovat saaneet uudet kastelusäkit vartensa ympärille. Vesi valuu hitaasti muutaman tunnin ajan juuri sen puun juurille, jotta juuri se puuntaimi saa juodakseen. Oletko huomannut vihreät kastelupussit? Onko niitä sinunkin asuinkaupungissasi?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s