Havahtumisen ääniä

Syksyn alussa näkyviin ilmaantui tutunomainen hymyilevä hahmo. Hillitty, pehmeä, monimielisesti kihartuva puheääni kaikui eetterissä.

Lienee kysymys henkisen maailman alkemiasta, kun filosofia ja nauru kietoutuvat yhteen. Mutta kumpi niistä on solve ja kumpi coagula? Kumpi hajottaa ja kumpi yhdistää?

Viides syyskuuta oli amerikkalaisen säveltäjän John Cagen syntymän satavuotispäivä. Hetkinen… Miten minusta tuntuu – tehdäkseni kohteelle oikeutta –, että edeltävä lause oli jotenkin huono.

Yritetään uudestaan: ehdonvaraisen todellisuuden inhimillinen muodostelma, jota kutsuttiin nimellä ’John Cage’, olisi täyttänyt vastikään sata vuotta, jos hän yhä eläisi. No hemmetti, taitaa mennä vain huonompaan suuntaan.

John Cage on nuoruuteni idoleita. Ei siksi, että olisin erityisesti kaivannut kuunnella hänen musiikkiaan, vaan ajattelun uudistajana. Hän vapautti itsensä ja tarjosi muillekin sitä vapautta.

Minulla oli kirjoitusalustaan kiinnitettynä Cagen kuuluisa modernin musiikin manifesto vuodelta 1952, joka on julkaistu hänen kirjoituskokoelmassaan Silence ja jossa hän sanoo: teoksen säveltäminen, soittaminen tai kuunteleminen ei saata mitään valmiiksi. ”Korvamme toimivat viimeinkin loistavasti.”

Nykyään työpöydän ääressä katselen kuvaa Kioton tunnetusta kivipuutarhasta. Ilahduin suuresti yhteensattumasta, kun näin televisiodokumentissa valokuvan, jossa Cage istuu syventyneenä samaisen puutarhan laidalla.

Yhä vieläkin on taidemusiikin asiantuntijoita, jotka sanovat, että Cage oli toki kiinnostava ajattelija mutta hänen sävellyksensä eivät ole mistään kotoisin. Niistä kuulemma puuttuu melodia, harmonia ja rytmi. Eivätkä ne asetu traditioon.

Juuri näistä musiikin aspekteista Cage halusikin irtautua. Lisäksi hän teki kaikkein vaikeimman: luopui arvoarvostelmista. Hänelle konsertto tai sonaatti ei ole yhtään arvokkaampi kuin linnunlaulu, oksan pärähdys tai kuorma-auton jylinä.

Aina kun kuulen Cagen musiikkia, havahdun. Tuossa nuo äänet, tässä maailma, tässä minä… Havahtuminen merkitsee sitä, että avautuu nykyhetkeen ja tiedostaa kehkeytyvät tapahtumat.

Cagen filosofiassa on paljon vaikutteita zen-buddhalaisuudesta. Vai pitäisikö sanoa, että se on läpikotaisin zeniä. Mutta hän esitti ajatuksensa sellaisessa muodossa, että niistä puuttuu itämainen eksotiikka. Kaikki on helposti rationaalisen länsimaisen ihmisen omaksuttavissa.

Cagen musiikki ja filosofia tarkastelevat maailmaa, joka ilmentää hetki hetkeltä itsensä. Se on se maailma, jossa me elämme. Se on se ainut, joka meillä on.

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s