Myötätunto kadoksissa

Asun eteläsuomalaisessa pikkukaupungissa, jonka elinkeinoelämään metropolin läheisyys vaikuttaa suotuisasti. Täällä ystävyys- ja tuttavuussuhteiden verkosto on tiivis, ja lisäksi tunnen monen monta kanssakulkijaa ulkonäöltä.

Vähintään viikoittain törmään ikäiseeni mieheen, jolla on ollut kymmenen vuotta samat vaatteet päällä, jolla on harhaileva katse ja joka on aina yksin. R-kioskin jonossa tuttu alkoholistinainen joutuu jättämään valitsemistaan yhden oluen pois, kun rahat eivät riitä. Kauppakeskuksessa näen nuoren tytön, joka on keskeyttänyt koulun mielenterveysongelmien vuoksi – ei työtä, ei opiskelupaikkaa.

Minun on vaikea käsittää sitä, kuinka jotkut voivat olla näille ihmisille kateellisia. Mutta niin vain on. Saan siihen vahvistuksen istuessani keskustan lounaskahvilassa. Kun naapuripöydän kahvittelijat ovat saaneet päätettyä, ottavatko sacherkakkua vai runebergintortun, kuulen heidän puhuvan sosiaalipummeista, jotka ”nostavat luukulta meidän rahamme”.

Keskellä ennennäkemätöntä hyvinvointia yhteiskunnassamme on yhä rakenteellisia ja sosiaalisia ongelmia, joita muka ratkaistaan syyllistämällä yksilöitä. Laman käydessä voimakkaammin päälle on varmaa, että ongelmat yhä pahenevat, ellei niille tehdä jotain.

Yhteiskunnallinen keskustelu on säälimätöntä. Virkamiehet ja johtajat kurittavat puheissaan palkansaajia. Yt-neuvottelujen ja potkujen ilmapiirissä onnekkaat turtuvat muiden epäonnelle. Ja silloin kun sosiaalisessa mediassa kansalaismielipide pääsee kuuluville, vastakohdat kärjistyvät ja äänenpainot kovenevat.

Myös toisaalla yhteiskunnassamme kuohuu: Pekka Himasen tapaus. Tämä vääryys on korjattava, huudetaan. Vaaditaan päitä vadille.

Kriittinen keskustelu on välttämätöntä akateemisessa tutkimuksessa, hallinnossa ja monella muulla alalla ongelmien korjaamiseksi. Mutta todellinen kriittinen keskustelu käydään määritellyillä foorumeilla, ja kaikilla osapuolilla on silloin yhtäläinen mahdollisuus kertoa näkemyksensä. Himanen ei halua astua julkisuuteen, koska hänet revittäisiin kappaleiksi.

Olen miettinyt: jospa Himanen uskoo itse siihen mitä hän kirjoittaa, jospa hän ajattelee tekevänsä tärkeää työtä. Hän haluaa onnistua ja on valmis ottamaan vastaan myös taloudellisen menestyksen. Siinä tapauksessa: missä hän on toiminut väärin?

Himanen on hupsu filosofi, joka ilmaisee ajatuksiaan kohtuuttoman lennokkaasti. Siispä juotetaan hänelle myrkkyä.

Tämän hetken suomalaisesta yhteiskunnasta puuttuu myötätunto. Solvataan, ilkutaan, uhkaillaan ja lopulta vahingoitetaan. Media ja kansalaismedia toimivat äärettömän julmasti. Poliittiselta vastapuolelta viedään ensiksi sanallisesti ihmisarvo, ja jotkut ovat valmiita jopa rikoksiin. Joukko toimii johdonmukaisesti kuin kanalauma: kun hackkyckling on havaittu, kaikki käyvät sitä nokkimaan.

Kriittinen keskustelu on välttämätöntä ongelmien korjaamiseksi. Mutta vielä kipeämmin tarvitaan sittenkin sydämen lämpöä ja hupsuja sanoja lähimmäiselle.

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s