Sisäinen avaruus

Joitakin vuosia sitten kotonamme kokoontui viikoittain meditaatioryhmä. Sen vetäjänä toimi buddhalainen opettaja ja kääntäjä Sarvamitra, jonka muistutus mietiskelyn perusteista jäi mieleeni.

Hän oli ollut juhlissa. Jossain vaiheessa iltaa hän halusi tehdä tavanomaisen harjoituksensa ja vetäytyi tyhjään huoneeseen. Joku juhlijoista törmäsi kesken kaiken sisälle ja pyyteli anteeksi: ”Ai, sä oletkin täällä meditoimassa. Me koetetaan olla vähän hiljempaa.”

Sarvamitra vastasi: ”Ei kun olkaa aivan normaalisti.”

Eräässä haastattelussa John Cage selitti nykyajan olevan niin meluisa, ettei kannata etsiä levollisuutta pelkästään hiljaisuudesta.

”Meidän tulisi löytää mielenrauha myös metelissä”, hän sanoi.

Arjen tiimellyksessä koetan noudattaa näitä neuvoja. Joskus onnistun siinä, toisinaan taas en. Kun mittani täyttyy, minun on lähdettävä jonnekin rauhoittumaan.

Koko 1900-luku on länsimaisessa kulttuurissa merkinnyt ekstroverttien voittokulkua. Tarmokkaasti kimmoisat luonteet ovat levittäytyneet yhteiskunnan avainasemiin. Se on johtanut vallitsevaan ideologiaan, että jokaisen on oltava oman itsensä markkinoija ja pr-ihminen.

Tosin vähitellen on havaittavissa heikkoja merkkejä siitä, että introverttien ominaisuuksien edut aletaan tunnistaa. Susan Cainin menestyskirja ilmestyi viime vuonna suomeksi nimellä Hiljaiset.

Kuten muutkin introvertit, olen elämäni aikana kärsinyt monesti yrittäessäni mukautua ekstroverttien maailmaan. Nykyään niin käy enää harvoin.

Introvertti-termin määritelmä ’sisäänpäin kääntynyt’ on harhaanjohtava. Ehkä psykologit käyttävät osuvampia käsitteitä, jotka eivät vain ole sattuneet silmääni.

Tällä viikolla olen vetäytynyt omiin oloihini. Kun hiihdän hiljaisuudessa järven valkoisella jäälakeudella ja katselen näköpiirin reunoilla saaria, salmia, lahtia ja niemiä, en tunne erityistä tarvetta kääntyä sisäänpäin. Annan ennemminkin mieleni avartua maiseman reunoihin saakka.

Introvertin ihmisen psyykessä on paljonkin sellaista, joka ei ole ’sulkeutunutta’. Hän on harkitsevainen, hän prosessoi, hän kuuntelee tarkkaavaisesti, hänellä on empatiakykyä. Kaikki nämä piirteet edellyttävät inhimillistä vuorovaikutusta ja eläytymistä.

Kokemukseni pohjalta voin sanoa, että introverttina kerään alituisesti ympäristön vaikutuksia. Vedän lähes kaiken itseeni, ja jos ympärillä on liian paljon virikkeitä ja nopeatempoista toimintaa, se aiheuttaa sielussani sekaannusta.

Siksi on tarpeen välillä tyhjentää sisäistä tilaa. Hiljaisuus, luminen maisema, kaikki tämä väljyys ilman alla – ne ovat minussa, ja minä olen niissä.

 

Advertisements

2 kommenttia artikkeliin ”Sisäinen avaruus

  1. Hyvä kirjoitus, samaistun. Käytin itse pitkään alkoholia sopiakseni mainitsemaasi ekstoverttien maailmaan, josta muuten tunsin olevani ulkona. Kävin kohtalokkailla vesillä. Nyt kuudetta vuotta juomatta ajattelen, että jos en kelpaa tällaisena, olkoot. Tuo ympäristön vaikutus on myös voimakas, väkijoukot tai suuret juhlat ovat uuvuttavia, koska niin monen ihmisen energiat kietoutuvat jotenkin omaan olemiseen.

    • Kiitos, Hanna-Riikka. Meillä kullakin on omat keinomme selvitä ekstroverttien määrittelemässä todellisuudessa. Parasta on se, kun oppii tietämään, minkä verran ihmisten seuraa pystyy sisimmässään käsittelemään, ja sen jälkeen vetäytyy omiin oloihinsa ilman syyllisyydentuntoja. Jos introvertit ja ekstrovertit tunnistaisivat toistensa tarpeet ja kunnioittaisivat niitä, maailmahan olisi aika mukava paikka elää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s