Kuka minä olen

Osallistuin kerran retriitille, jonka alussa kehotettiin esittäytymään muutoin kuin ilmoittamalla ammattinsa. Käytännössä useimmat sanoivat pelkän etunimensä, mikä oli viehättävää ja keventävää. Mutta tavallinen sosiaalinen tilanne muuttui yhtäkkiä poikkeuksellisen vaikeaksi.

Oli lähes mahdotonta sanoa itsestään mitään. Kiusallista.

Kuka minä olen? Tämä on tärkeimpiä kysymyksiä. Ja useimmat vastaukset ovat vääriä. Vanhat kreikkalaiset kirjoittivat gnothi seauton, ’tunne itsesi’. Upanišadien iso lause on tat tvam asi, ’sinä se olet’. Näitä tiivistyksiä seuranneet filosofiset traditiot ovat kulkeneet eri polkuja, mutta kokevan minän identiteetin pohdiskelu näyttää olevan keskeistä.

Minulla on hassu tapa. Kun aion lähettää sähköpostia, jakaa jotain sosiaalisessa mediassa tai jopa kirjoittaa jotain julkaistavaksi aiottua, toistelen mielessä omaa nimeäni. Olisipa noloa, jos puhuisin vahingossa ääneen ja joku kuulisi tämän litanian.

Mutta nimen hokemisella täytyy olla jokin merkitys. Se on aivan kuin mantra, joka vahvistaa identiteettiäni, mentaalista kuvaa itsestäni. Kun minulla on aikomus mennä ulkomaailmaan, omakuvan täytyy olla kyllin vahvapiirteinen.

Kokeile sitä: lausu hiljaa oma nimesi. Se herättää tunteita, se antaa sinulle vaikutelman että olet jonkin tärkeän äärellä. Ja niin sinä oletkin.

Jos tarkastelet syvällisesti ja analyyttisesti kuvaa itsestäsi – tarkasteluun voi kulua jopa vuosia – huomaat vähitellen, että valtaosa identiteetistäsi on muiden projektiota siitä, millaiseksi he kuvittelevat sinut. Sinä olet hyväksynyt nämä ominaisuudet. Vielä erikoisempaa tässä on se, että loppuosa ’sinusta’ muodostuu siitä, millaiseksi itse olet projisoinut itsesi.

Monissa itämaisissa psykologisissa menetelmissä pyritään luopumaan ulkoisista tunnuksista. Itämaisten oppien länsimaiset levittäjät nykyään kehottavat irrottautumaan egon vallasta ja löytämään todellisen minuutensa.

Mutta mistä tämä dualismi? Kuka voi sanoa, että on olemassa todellinen minä ja jokin joka on vain projektioiden välikappale. Miltä todellinen minä näyttää?

Persoonallisuus muodostuu kaikesta siitä, mitä ’olet’ ja mitä kuvittelet olevasi. Ja näitä on jokseenkin mahdotonta erottaa toisistaan.

Useimmilla ihmisillä on eri ikäkaudet ylittävä yhtenäinen minuuden kokemus. Muistamme itsemme ja mielikuvamme lapsuudessa, ja ne tuntuvat kantavan jollain tavoin samaa persoonallisuutta, joka meillä on edelleen nykyhetkessä. Vaikka kaikki fyysiset ja psyykkiset ominaisuudet tuon ytimen ympärillä ovat vaihtuneet, tunnemme olevamme edelleen sama ihminen. Kummallista, että voimme pitää kiinni tällaisesta illuusiosta.

Kun joku seuraavan kerran pyytää minua esittäytymään kertomatta sukunimeä, ammattia, harrastuksia tai muita ulkoisia tekijöitä, vastaus on selvä: minä kohautan hartioitani.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s