Koskettamisen vallankumous

Fyysinen kohtaaminen tuntuu usein ongelmalliselta. Katson, että syynä on suomalainen kosketuksen välttämisen kulttuuri, johon olen kasvanut ja joka on istuttanut minuun pinttyneitä käytösmalleja. Voi olla, että myös persoonallisuudessani on tässä kohdin kitkaa.

Ruumiillinen koskemattomuus lienee ihmisen perustavia oikeuksia. Jotta tästä periaatteesta voidaan poiketa, sen täytyy tapahtua osapuolten vapaan tahdonilmauksen myötä.

Minusta olisi helpottavaa tervehtiä itämaiseen tapaan hymyillen ja kumartaen. Fyysinen kosketus olisi tällöin pelkästään omien käsien välissä. En kuitenkaan ole pystynyt tällaista tapaa omaksumaan luontevasti.

Tuskinpa kukaan on minulle lapsena opettanut kosketuksen välttämistä. Käytänteet ovat jotenkin tihkuneet ympäristöstä.

Kouluiässä parhaatkin kaverit tervehdittiin ainoastaan niskaa nytkäyttämällä. Muodollisemmissa yhteyksissä kättely onnistui mutkattomasti. Ja silti, kun 1970-luvun lopulla olin kesätyössä eräällä voimalaitostyömaalla, saksalaisten asentajien tapa kätellä kaikki työtoverit joka aamu vaikutti perin oudolta.

Aloitin vasta aikuisena karaten ja jujutsun harjoittelun. Salilla jouduin yllättäen kohtaamaan hyvin intensiivisen kosketuksen: kuinka heteromiehenä saatan ottaa tuon vastapäätä seisovan hikisen roikaleen tiiviiseen syleilyyn.

Se oli minulle koskettamisen vallankumous.

Vuosituhannen vaihteen alla meikäläiseen seurustelukulttuuriin levisi uusi tapa: ylenpalttinen halailu tervehdittäessä. Jotkut kokivat jopa opetella ranskalaista poskisuudelmaa. Muistan monia kiusallisia tervehtimisiä.

Päätin opetella halaamaan, päätin olla sillä tavalla rohkea. Se ei ollut helppoa. Olen varmasti halannut monta kertaa taitamattomasti ja vastapuolen eleitä huonosti tulkiten, mutta tällainen tervehtiminen ei enää ole mahdotonta.

Vuonna 2004 kävin Kaapelitehtaalla halaamassa Äiti Ammaa. En täysin pysty palauttamaan, miksi se tuntui tarpeelliselta. Ehkä halusin nähdä, mitä siellä tapahtuisi.

Jonotin muiden mukana Amman luokse ja sain häneltä pehmeän, miellyttävän, makeantuoksuisen halauksen. Samalla hän mumisi korvaani: ”Am-maam-maam-ma…”

En huomannut itsessäni mitään erityistä muutosta.

Jonossa seuraavana tuli keski-ikäinen jakkupukunainen kahden lapsensa kanssa. Nainen halasi Ammaa ja puhkesi välittömästi hillittömään, tärisyttävään itkuun. Lapset katsoivat äitiään hämmentyneinä. Nainen itse vaikutti ruumiinsa syvästä reaktiosta yllättyneeltä ja melkein häpeilevältä.

En tiedä, miksi Amman halaaminen oli naiselle niin voimakas kokemus. Olen iloinen, että saatoin todistaa sen ja että hänkin sai kokea koskettamisen vallankumouksen.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s