Rakas opastajani Mirkka

Minä olen kirjoittanut. Lähetän rivit sinulle nyt, kun sinä tulit aivan odottamatta tänne.

Voisin sanoa, että elämä riipaisee, mutta ilmauksessa tuntuu jokin väärä sävy. Kuinka se muutenkaan menisi.

Mikään ei ole erillistä. Kaikki kuuluvat yhteen, toisilleen. Ajatus ei ole sinulle vieras. Katsoin äskettäin lyhyen filmin tästä. Jopa se, jota ajattelemme ’minäksi’, on vain kuva. Meitä ei ole olemassa ilman kaikkea muuta. ”Yhtä ei ole ilman toista.”

Ja kuitenkin aina uudestaan hämmästyn, kun löytyy yhteyksiä, jotka ovat olleet minulta kätkettyjä. On olemassa suunnitelma tai mikä lienee.

Olen uppoutunut seuraavan romaanin kirjoittamiseen. Se on kuohuva tarina kahden älyllisen ja intohimoisen ihmisen kohtaamisesta, sielunkumppanuudesta, väärinkäsityksistä ja hulluudesta, johon kaikki lopulta päätyy. Tämä työprosessi on riemullisesti tempaissut minut mukaansa.

En todellakaan tiedä, miten tähän päädyin ja mikä minut tähän kuljetti. Hämmästyin suuresti, kun tulin lukeneeksi Pyhästä Katariina Aleksandrialaisesta, jonka tarinaa en ole tätä ennen tuntenut. Kun tutustuin hänen legendaansa, kuvat sinun tuotannostasi nousivat mieleeni.

Katariinan tunnuksia ovat pyörä ja miekka. Ne ovat hänen, ja ne ovat sinun. Katariina pitää kynää kädessään. Kerrotaan, että kun hänen aikakautensa parhaat filosofit tulivat häntä käännyttämään, Katariina sai filosofit omien ajatustensa kannalle.

Minun ei tarvitse jatkaa. Avautuu väylä ja taso, niin se käy ja sitä me ihmettelemme. Ja kuitenkin se on ollut siellä kaiken aikaa.

Sana on väkevä, ei siitä tarvitse kantaa huolta. Pinnallisessa ajassa liikkuu pinnallisia asioita, mutta aina on niitä, jotka jäävät kuuntelemaan sanoja: hiljaisia, vakavia, tosia.

Olen onnellinen, että saan tehdä tätä työtä ja että olen tuntenut sinut. Mikään, mikä on ollut, ei ole jäänyt taakse. Kaikki on yhä.

Jatkan Katariinan ja romaanin parissa. Toivotan sinulle sitä hyvää, ja sinähän olet jo toivottanut.

Mirkka Rekola 26. kesäkuuta 1931 – 5. helmikuuta 2014

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s