Sana jota ikävöin

Ylellä on meneillään kampanja: mikä on vuoden 2014 merkittävin suomen kielen sana. Ehdotuksia otetaan vastaan vielä tänään.

Minulle vuoden tärkein sana on se, jota ei lausuta ääneen mutta jota me tarvitsemme enemmän kuin mitään muuta pitkiin aikoihin: solidaarisuus.

Eikö tunnukin hieman vanhanaikainen tuulahdus tuon sanan mukana. Siksi juuri se tulisi tehdä uudestaan tuoreeksi.

Eräänä iltana istuin päivällispöydässä, jossa oli koolla nuoria ja aikuisia. Sydämeni oli särkyä, kun muuan 17-vuotias poika kertoi äitinsä työttömyydestä.

Poika asuu äitinsä kanssa kahden ja urheasti hän koettaa kantaa pienen perheensä huolet. Kävi ilmi, että TE-toimiston mahdollisuudet tarjota työtä hänen äidilleen ovat liki olemattomat. Ja kukaan muu ei tule apuun.

Katsoin Dardennen veljesten elokuvan Kaksi päivää, yksi yö. Myös siinä on kysymys solidaarisuudesta, sen puuttumisesta.

Minusta solidaarisuuden pitäisi olla yhteisvastuuta ja välittämistä muista ihmisistä yli ystävyys- ja perherajojen. Olkoon solidaarisuuden pontimena maailmankatsomus, poliittinen mielipide tai uskonnollinen vakaumus, sen tulisi kohdistua myös niihin ihmisiin, joita emme välittömästi tunne.

Päivälliskeskustelun aikana ja elokuvaa katsoessani tajusin, että vuonna 2014 solidaarisuus on supistettu perhepiiriin. Jos sinulla ei ole tukea tarjoavia läheisiä, kukaan muu ei nouse sinua puolustamaan.

Sen vuoksi yhteiskunnallinen todellisuutemme on ahdistava. Sen vuoksi minä ikävöin sanaa menneiltä ajoilta.

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s