Kirjailijat putkessa

Viimeiset viisitoistavuotiset taitelija-apurahat on tiettävästi maksettu loppuun vuonna 2010, hurraa! Eipähän tarvitse niitä syöttiläitä enää verovaroin ylläpitää.

Vapaa kirjailija aloittaa uuden vuoden veitsi kurkulla. Valtion taiteilija-apurahaa ei ole tietenkään siunaantunut, niistähän päätökset annettiin jo kesällä. Ja Kulttuurirahastoltakaan tuskin tulee mitään. Pitää tehdä kirjastoapurahahakemus, sieltä sentään saa vähän. Mutta kevääseen on pitkä aika, mitä tässä syödään ennen kuin talven selkä on taittunut…

Suomessa on erinomainen apurahajärjestelmä sikäli, että se pystyy ylläpitämään niin suuren joukon. Monet vähälevikkisistä kirjailijoista tekisivät muutoin työtään nykyistä tiukemmassa ahdingossa.

Apurahakirjailijana silti tuskin koskaan pystyy nauttimaan sellaisesta vakaasta olotilasta, joka kuuluu tavalliselle palkansaajalle luontaisesti. Apurahapäätöksestä voi iloita pienen hetken, mutta ennen kuin rahat tulevat tilille, arki alkaa jauhaa euroja säälimättä.

On kuultu ilmaus, että kirjailija ”on apurahaputkessa”. Sehän on vallan ylellistä. Saa siis määräsumman rahaa joka kuukausi tarvitsematta tehdä oikeastaan mitään.

Olen seurannut kirjailijoiden luovaa työtä läheltä ja kauempaa ja voin todeta, että apurahaputki olisi taiteellisen työrauhan vähimmäisvaatimus. Kun lähestyy se hetki, jolloin rahantulo on katkolla, kirjailija joutuu jälleen kohtaamaan taloudellisen epävarmuuden, työvire kärsii, pitää haalia tilapäiskeikkoja jne. Jos apurahakausi on vuosi tai puoli vuotta, rauhasta ei juuri pääse nauttimaan.

Viisitoistavuotiset apurahat lopetettiin vuonna 1996, koska jotkut kirjailijat käyttivät niitä ’väärin’. Tällaisen perustelun olen kuullut. Onko myös viisivuotisissa väärinkäyttäjiä? Miten kirjailijan pitää käyttää stipendinsä, jotta hän tekisi sen oikein?

Kalle Päätalo ei hakenut koskaan apurahoja, hän oli sen verran periaatteen mies. Suomalaiseen apurahajärjestelmään on kuitenkin sisäänrakennettuna sellainen oletus, että apurahalla palkitaan työn laadusta, se on kirjailijan arvostuksen mittari. Tällä perusteella Jari Tervo, Anja Snellman ja Antti Tuuri ansaitsevat apurahansa, vaikka taloudellisesti he pärjäisivät ilman niitä.

Apurahoja ei voida jakaa sosiaalisin perustein. Jos kirjailija ei pysty maksamaan vuokraansa mutta teokset eivät ole tarpeeksi hyviä, ei ole perustetta apurahan antamiseen. Toimeentulotukea hän toki saattaa saada.

Tässä maassa kirjailijan menestys on edelleen moitittavaa. Pienikin menestys, kuten apurahan saaminen, riittää aiheeksi kateuteen. Populistista huomiota on helppo kiinnittää kertomalla, miten vaivattomasti kirjailijat keräävät paljon rahaa, apurahoina ja myyntituloina, kuten Helsingin Sanomat viikolla teki.

Nuoria kirjailijoita pitäisi tukea enemmän, se on selvää. Loput HS:n esittämistä muutosehdotuksista jäävät keskustelunalaisiksi. Ja varmasti niistä vielä keskustellaan.

Toivottavasti apurahoja ei tulevaisuudessa evätä sillä perusteella, että kirjailija on ollut liian kauan apurahaputkessa.

Mainokset